Hieman hiljaiseloa tässä pidellyt, taukoa netistä ja blogeista, mukaanlukien omasta. Mutta kaikki on hyvin ja maha kasvaa ;) Olo alkaa olla melkoisen hyvä, tuntuu jo energiaakin olevan enemmän ja migreenikin alkaa olla menneen talven lumia. Kroppa alkaa pikkuhiljaa kylläkin heittää vastalauseita, kersana murrettu häntäluu ei tykkää raskaudesta (ei kyllä tykännyt synnytyksestäkään) pätkän vertaa. Mutta uskomatonta että puoliväli on ylitetty, tästä se aika kuluukin hurjaa vauhtia. Toivottavasti ei tuu kauhia hellekesä niinkuin edikoisen odotusaikana, se oli kauhiaa se.

Kävin eilen rakenneultrassa tervehtimässä uutta tulokasta. Kaikki oli oikein mallikkaasti, tyypillä oli painoa noin 400 g ja pituuttakin ihan riittämiin. Sukupuolikin selvisi, mutta sehän onkin salaisuus ;) Olin vielä vähän ennen tutkimusta kahden vaiheilla että kysyäkö vaiko eikö, esikoisesta ei kysytty. Nyt päätin tyydyttää uteliaisuuteni jo ihan käytännönkin kannalta; pestäkkö valmiiksi kaikki vaaleansiniset vaatteetkin vai pitääkö käydä ostamassa vaaleanpunaista. Nyt sen tiedän.

Poika (ikää nyt vähän yli 1v 7 kk) näyttää edelleen neron merkkejä. Palapelit ei tuota sille mitään haastetta, se katsoo uudet kerran ja sitten kokoaa ne muitta mutkitta. Omansa tuo osaa ulkoa vaikka silmät ummessa. Rakentelee hienoja torneja palikoista, ja sitten kerjää kehut <3 Autoja se tunnistaa hirmu määrän. Isänsä kanssa aamulla lueskeli autolehteä, josta osas sanoa merkkejä. Eräästä volkkaristakin näkyi vain vähän keulaa mutta renkaassa oli merkki niin sehän tuumas "vofvu", eli volsu =) Värejä tuntee jo ainakin keltaisen (teeta), punaisen (mumami), sinisen (nininin), valkoisen (paapo), vihreän (vihveä) ja hopean (hopia). Ja erottaa ja osaa sanoa jos asioita on yksi tai kaksi. Täytyyhän sen nero olla, eikö vaan ;)

Hieman ikäviäkin uutisia saimme eilen. Mun vanhempani aikovat myydä meidän talon, mun lapsuudenkotini. Ymmärrän kyllä syyt, kallista pitää isoa taloa kaksistaan ja kova homma hoitaa pihaa. On tuosta jo pitempään ollut puhetta, tyyliin "mitäs likat tuumaisitte jos me isän kans myytäis tää tupa" mutta nyt se on sitten päätetty. Välittäjäkin on jo käynyt ja pyörät pantu pyörimään. Kyllä se helkutin kurjalta tuntuu, vaikka eihän mulla siihen nokan koputtamista oo. Äiti ja isä vaan vitsailee että he muuttavat vaan lähemmäs vanhainkotia, että saadaan sitten vaikka kottikärryillä kärrätä sinne kun aika tulee. No, semmosta se elämä on ja tottahan se on että koti on siellä missä äiti ja isä on.